Vuosien solmintaa hiuksissa
aika jättää jälkensä ihoon
elämän paino kantajansa kumartaa
vanhenemisen verhoon.
Nuoruuden utuinen huntu haihtuu
kukoistus kuihtuu käsistä pois
mutta sisällä muistoilla hohtaa
nuoruuden polku, metsien sois.
Ikä hiipii varpaisillaan hiljaa
arvokkuuden kruunua luoden
kokemus suven rikkauden tarjoaa
ja elämän kirjaan sivuja tuoden.
Ja kun vuodet kaarensa piirtävät
kaikkien kasvoille, katseisiin
sydämen syke kirkas pysyy läpi aikojen
säilyttäen nuoruuden henkisiin siipesiin.
Runoiksi vanheneminen muuttuu
tarinaksi, joka kantaa meitä eteenpäin
ajassa eläneen viisaudesta ammennamme
sen lempeässä syleilyssä keinuen.
Ei ole vanhetessa kaikki kadonnut
vaan uutta kauneutta löytää
elämän kirjoja lukien ja kirjoittaen
vanheneva sielu sydäntä sykähtää.