Terälehdet danssivat keskellä niittyä,
linnut laulavat kun herää päivyen tie.
Luonto ympärilleen luo valloittavan hypyn,
onnellisuus nuoressa sydämessä sykkien.
Kellertävä ruska; tahtonut näyttää tuskaa,
lehdissään talven tulevan jo huomaa.
Silti sammalen lummekin kasteessa kimmeltää,
luonnossa kauneus, joka mieltä hellii säteilee.
Kuinka mukava onkin vain seisoa hiljaa,
kuunnellen linnun konserttia höpöttää.
Sen jälkeen jalat maahan ja juokse
sekä nauti vuorenrinteen upeasta näkymästä.
Puut tuntuvat välillä murehtivan menneitä aikojaan
lehtiensä maassa ollessa ja alas pudottuaan.
Aina vaan kevät tulee, väreinä hopean ja kullan
viime talven jäljet peittäen, ilon vuoksi sulan lumensulan.
Luonto on ikkuna sieluun,
paikka, jossa tunne syntyy uudestaan.
Näkymä, joka pysyy elämän läpi,
kuten kauniin runon sävelkuvioissa soi.