Nousee illoin pimeitä teitä,
vaskiset voimat vallitsee.
Siitä siittäin ratsu ratsastaa,
hopeasävel tähtitaivaan kaa.
Vaski sykkii sormenpäissä,
uusi maailma maalaa siissä.
Raudan voima, kiireen liekki,
taivaanrannan tuuliin viekki.
Sydämessä soi sävel vahva,
vaskiratsastaja matkaa valkovaahda.
Tahtonsa voimalla piirtää merkin,
paljastaa syvyydet synkät ja herkin.
Ratsun jalka kirmaa kevyydessä,
ihanuus iäisen kirkkaudessa.
Puhdas sävel luodaan taivaan taa,
vaskiratsastaja tanssii yön lailla.
Hän etsii kauneutta katoavaa,
vaskisoinnut tuovat rakkauden rataa.
Valon siivillä taivasta kiitää,
vaskiratsastaja, valon liitto siittää.
Pimeyden kahleet hajottaa,
hopeatähtönen tiensä raivaa.
Vaskisoinnut voimaannuttaa,
se rikkoo kuoren, josta kipinä saa.
Vaskiratsastaja keveillä askelilla,
kohti uutta maailmaa ratsastaen nousee.
Voimansa säihkyvät sankarin kupeilla,
ja sävelin sielu on ulvoen kyynelehtii.