Oi runon vapahaa taivasta,
vapaamittaisuuden korkeutta tään,
sivuilla nousevat ja laskevat aaltomaalit,
kieliäänen väreilevät sävelet.
Ei tahdon kahleita ole täällä,
ei rytmiin sidota sanakuvia,
lauseet loikkivat vapaasti kuin tuuli,
heittäytyvät lentoon, leijuvat ilmassa.
Pitkä, lyhyt, hitaampi, nopeampi,
runon askelmat vaihtuvat,
aina uusi maisema avautuu,
kun vapauden siivet kannattaa.
Mistä ne sanat syntyvät,
missä ne aamun valoissa piilevät?
Runon vapauskuski kuljettaa,
kultaista lankaa avuksi ainaan.
Painokuva ilmassa, pimeydessä,
mieli kuin sinne piirretynä,
vapaamittaisuuden siivin lennän,
kaiken nähden, kaiken tietäen.
Värit, äänet, tuoksut ja tunteet,
runon muotoaan ottavat,
kuin veden kiertheiset virrat ne kulkevat,
lopulta sanoiksi muuttuvat.
Niin kirjoitan vapaamittaiseen runoon,
tunnen ajatusten juoksun kuin huumaavan tulvan,
sanojen ikikosketus paljastuu,
vapaamittaisen runon voimasta todella tiedän.