Elämän polulla astellessani,
Tabermann runo minut sydämeen kietoi.
Sanat tulevat kuin lempeä sylahdus,
sulkeutuneelle sielulle avautunut ikkuna.
Hän kutsuu rakkauden ja surun äärelle,
sanoilla, jotka liikuttavat ja sykähdyttävät.
Milloin riemukas, milloin haikea sävy,
aistin runoissa hänen elämänkirjoitustaan.
Valossa ja varjossa, kohtaamme itsemme,
tunteidemme kirjo on loputon meri.
Tabermann runo, älä kätke itseäsi,
näytä meille tietä totuuden avaimiin.
Pysähdytään hetkeen, hiljaisuuteen,
annetaan runojen koskettaa syvältä.
Löydämme toisistamme ne piilotetut tunteet,
jotka Tabermann hienosti paljastaa.
Hellyys ja rohkeus yhdistyvät sanoissa,
lepäämme runojen siivillä korkeuksiin.
Tabermann runo, sinä lahja elämäämme,
kylvät toivon siemenet meihin heräämään.
Kiitos, veljemme ja sisaremme,
sillä runoillesi on sijaa jokaisessa sydämessä.
Tabermannin sanat lohduttavat ja loistavat,
hänen runonsa eivät koskaan kuole pois.