Surullisia runoja nyt luovaan,
Mielikuvitus yössä polvistuu.
Sydän itkee, tuskaa tunnustaa,
Sanoin haurain tunteet purkaa.
Kärsimykset kietoutuu säkeiksi,
Surun varjot haihtuvat hetkeksi.
Pimeys hunnussa sanoja luo,
Kaipuu kaiholla syvälle juo.
Tähtitaivas valuu kyynelten kaltaisesti,
Surun meri syvyyksiin hukkuu saalisesti.
Tiedän, että tarinaani luo vain surua,
Mutta tunteet eivät sanoja kuulla.
Taivaankansi peittää kyynelet kaikesta,
Sydän hakkaa, ikävästä rakentuu merta.
Harvoin kukaan näkee surua syvintä,
Mutta runot auttavat tietä itkuisintä.
Kirjoitan surullisia runoja näin,
Jopa sielu tätä oppii nyt kuin läksyäni.
Kunnes päivä koittaa, suru pois nääntyy,
Runot kertovat tarinan, josta selviää.
Siis anna surun syvävirta kuljettaa,
Runot voimaannuttaa, sydäntä suojata.
Surulliset runot ovat omaa lohdutustani,
Sanoja, jotka peittävät tuskani.