Suomalainen runo, syvä ja vakaa,
Kulkee metsissä, järvien rannalla lakkaamatta.
Se kertoo hiljaisuudesta maamme,
Ja ajan äänistä, lakien kahleistaan.
Se on kuin kansamme sielu syvällä sisimmissä,
Joka kaikuvasti kertoo tarinaa muinaisista.
Se lausuu surun ja ilon äärettömät mitat,
Ja ylistää kunniaa Sisulle ja Kalevalalle.
Suomi runo, sinut on kaunis kuvattu sanoissa,
Kanteletar kunniaksi, runoilijan piirteissä.
Säkeitä riimitetty ja rytmiä mahtiin taottu,
Jotta runon voima ainiaan suomalaiseen juurtuisi.
Suomalainen runo, sinä kaihomielinen äänet,
Kuljet sydämissämme vielä vuosikymmenet.
Saarellemme sinä sävysi tulkitset,
Ja kieleemme tätä kauneutta lujasti suljet.
Suomi runo, iätön ja väkevä,
Tuot meille toivoa ja rohkeutta elämään.
Sanoillasi voimme vaikuttaa,
Ja yhdessä parempaa maailmaa rakentaa.