Surun haava sydämessä sykkii,
kylmänä kivuna kalvaa se mieltä.
Lohduttomuus vääntää sisintä,
kaikki ilo ja toivo tuntuu kuolleelta.
Kyynelpisarat poskilla valuvat,
kun muistoissa menneisyyden kaipuu
tukehduttaa hetkeksi hengityksen,
jättäen jäljelle vain tuskan tauon.
Surun ilta vain hiljaisuus täyttää,
äänettömässä pimeässä polttelee särky,
kun elämän kaiut kaikuvat
ja valopilkku joskus vain hämäränä vilahtaa.
Mutta suru on myös kauneutta,
muistojen kalleimmat aarteet,
jotka elämää rikastuttavat,
sieluun pieneksi ikuisuudeksi jäävät.