Surun ja kaipauksen varjoissa,
käy askel raskaana yöhön.
Sydän surusta tiukasti kiinni,
kun elämään yrittää löytää tien.
Muistoissa kaikuu armas ääni,
joka nyt hiljaisuuteen vaipuu.
Kaiho kulkee matkassa mukana,
kun kaipaus sydäntä raastaa kuin haipuu.
Miksi elämässä täytyy olla tuskaa,
joka mielen ja sydänen repii kahtia?
Miksi rakkaus täytyy joskus kadota,
jättäen jälkeen vain pimeän valtaisan haudan?
Mutta vaikka kaikki on varjossa,
ja sydän rikkoutuneena huutaa,
on silti toivoa kevääseen rintaa,
jolloin uusia unelmia kasvaa.
Ja vaikka rakkaus kuin aallokko tuo,
tuska, suru ja kaipaus iskee,
voimme katsoa elämään uskaliaina,
ennen kuin auringon kultaisesti luoksemme saapuu.