Pilkku lainausmerkkien jälkeen on kieliopillinen sääntö, jota tulee noudattaa suomen kielessä. Pilkun käyttö lainausmerkkien jälkeen vaikuttaa usein pieneltä yksityiskohdalta, mutta sen noudattaminen on tärkeää, jotta teksti olisi selkeää ja ilmaisu oikein.
Suomen kielen kirjoitetussa muodossa lainausmerkit merkitään aina kaksoislainausmerkeillä, eli ” ”. Pilkun käyttö tulee sen jälkeen, kun lainaus päättyy.
Esimerkki:
”Hän sanoi, että tulee töihin aamulla”, Maria kertoi.
Lainauksen jälkeen tuleva pilkku on selvästi paikallaan, sillä pilkku erottaa lainauksen ulkopuolisen keskustelun osan. Pilkulla osoitetaan, että puhuja vaihtuu tai että ilmoitetaan, kuka lainauksen lopettaneen lauseen ilmaisee.
Usein lainauksen jälkeen seuraava lause on sujuvampaa lukea, kun siihen lisätään pilkku. Se auttaa osoittamaan, missä vaiheessa lainaus päättyy ja teksti siirtyy eteenpäin. Pilkku on erityisen tärkeä silloin, kun lainauksen jälkeen tulee esimerkiksi kerrottu puhujasta tai lausumisen tilanteesta.
On kuitenkin hyvä muistaa, että lapun käsikirjoituksen mukaisesti jälkeisille lauseille ei aina ole tarpeen lisätä pilkkua, jos ne jatkavat suoraan lainauksen ajatusta. Tällöin pilkun lisääminen voi hidastaa lukemista ja aiheuttaa turhaa tökkäämistä tekstissä.
Esimerkki:
”Hän juoksi pois”, sanoi yllättynyt äiti.
Tässä tapauksessa pilkku on paikallaan, koska lainauksen jälkeen tuleva lause ilmaisee äidin lausuman.
On hyvä muistaa, että pilkun käytöstä lainausmerkkien jälkeen on myös poikkeuksia. Esimerkiksi lainausmerkeissä olevan kysymys- tai huutomerkkiä ei seuraa pilkku. Lisäksi tietyissä kirjoitusperinteissä, kuten amerikkalaisessa englannissa, pilkku sijoitetaan lainausmerkkien sisälle.
Pilkun käyttäminen lainausmerkkien jälkeen on siis merkittävä kieliopillinen sääntö, josta ei pidä lipsua. Se auttaa selkeyttämään tekstiä, ilmaisemaan puhujan vaihtumisen ja pitämään lukijan tarkkaavaisuuden yllä. Pieneltä vaikuttava yksityiskohta voi lopulta vaikuttaa suuresti tekstin ymmärrettävyyteen ja luettavuuteen.