Odotan runoa, sanoja kauniita,
jotka kiinni tarttuu sieluni nauhaan.
Tunteita ne nostaa ja sytyttää liekit,
jotka lämmittävät sydämeni auringoksi.
Odottaessani runoa,
aika tuntuu venyvän loputtomiin.
Ajatukset harhailee sinne tänne,
toivomalla hetkeä jolloin kirjoitteesi törmään.
Runoista saan lohtua,
niistä löydän oman sieluni heijastuksen.
Odotusaika on kuin möykky,
joka purkautuu runon kauneudessa.
Ehkä runo ei tänään saavu,
mutta en lannistu vaikka odottaisin kuinka kauan.
Tiedän että se saapuu,
ja tunteeni ilmaisee niin kauniisti runon käsissäsi.