Kirkkaat hiutaleet leijuu alas taivaalta,
Lumi peittää maan pehmeänä, valkeana vaippa.
Sydän riemusta sykkii, kun lunta saa syleillä,
Tuntuu kuin olisi taivaallinen kylpylä.
Puiden oksilla kiiltää valkeat huntuunsa,
Talven taidetta kauneinta, lumikiteitä konsa.
Pakkanen puree poskia, mutta ei häiritse,
Lumiukon rakentaminen kiireiltäni kääntää.
Tiellä kulkijat pysähtyy ihastuksesta,
Kun lumiukko kurkistaa hymyillen ikkunasta.
Suuret silmät hiilen säihkyvät iloisesti,
Porkkanasta tehdyt nenä ja huuli hymyilevästi.
Kädet varmakätisesti kasaavat kehoaan,
Lumipalloista syntyy kokonainen olemus maan.
Pieni lapsi iloisena pitää lapiotaan kädessä,
Hoivaten lumiukkonsa kasvojen viimeistelyssä.
Lumiukko seisoo ylväänä pihalla,
Katselemassa talvipäivän eloisaa kuvaa.
Lapset iloisesti ympärillään leikkien,
Iloa ja lämpöä sydämiin tuoden.
Kun aurinko taivaaltaan säteillään karkottaa,
Lumiukko hitaasti sulaa pois maasta.
Mutta muisto jää sydämeen lämpimänä,
Lumousten talven rakkauden täynnä.
Lumiukko runo kutsuu meitä rakentamaan,
Talven taikaa, iloa ja unohtamaan.
Hetken aikaa arjen huolesi hylkäämään,
Nauttimaan elämän kauniista hetkistä täällä.