Suru, synkkä varjo sydämessäin,
Kipu, joka viiltää syvemmin kuin veitsi,
Mutta tiedän, että aikaa kuluessa
Surun pilvet väistyvät kirkkaan taivaan tieltä.
Suru ei ole vieras vierelläin,
Se kulkee kanssani joka askeleella,
Mutta tiedän, että jossain siellä
On lohtua, joka kantaa minut eteenpäin.
Kun kyynel valuu poskelleni,
Muistan, että se on merkki siitä,
Että sydämeni on elossa ja tuntuu,
Ja se on lupaus siitä, että suru väistyy ajan myötä.
Älä pelkää surua, anna sen tulla,
Anna sen kulkea lävitse kuin virta,
Sillä sen jälkeen lohtu ja rauha löytyvät,
Ja aurinko paistaa uudelleen sydämeni yllä.