Lainausviiva ja lainausmerkki ovat käytössä olevia kirjoitusmerkkejä, jotka voidaan sekoittaa keskenään, koska niiden ulkonäkö on melko samanlainen. Kuitenkin näillä kahdella merkillä on erilaiset käyttötarkoitukset ja ne erottuvat toisistaan selvästi, kun niiden käyttöä tarkastellaan tarkemmin.
Lainausviiva (–) on pidempi ja vaakasuora viiva, jolla on muutama erilainen käyttötarkoitus. Sitä käytetään muun muassa dialogissa, ajatusviivan korvikkeena, ilmaisemaan keskeytystä sekä määrittelemään luettelomerkin jälkeen olevaa esimerkkiä. Lainausviiva eroaa muista kirjoitusmerkeistä, kuten ajatusviivasta ja yhdysviivasta, sekä lainausmerkistä, koska se on vaakasuora viiva, joka ulottuu pidemmälle.
Toisaalta lainausmerkki (“ ” tai ’ ’) on kirjoitusmerkki, jota käytetään osoittamaan, että joku puhuu tai siteeraa suoraan toista henkilöä tai lähdettä. Lainausmerkin avulla merkitään erikoismerkitys tai -käyttö jollekin sanalle tai ilmaisulle. Lainausmerkin voi käyttää kahdella tavalla: joko kahden lainausmerkkien yhdistelmänä tai yksittäin. Monissa kielissä, kuten englannissa, käytetään kahden lainausmerkin järjestelmää, kun taas joissain muissa, kuten suomessa, käytetään yleisemmin yksittäisiä lainausmerkkejä.
Siinä missä lainausviiva painottaa ajatusta tai keskeytystä, lainausmerkki keskittyy suoran puheen tai lainauksen ilmaisemiseen. Lainausmerkillä merkitään nimenomaisesti, että kyseessä on joku toisen henkilön sanat, ei kirjoittajan oma teksti.
Vaikka lainausviiva ja lainausmerkki muistuttavatkin toisiaan, niiden käyttötarkoitukset ja roolit ovat erilaisia. Tarkkaavainen kirjoittaja käyttää niitä oikein omassa tekstissään, jotta viestintä olisi selkeää ja tarkoituksenmukaista.