Lainausmerkit ovat kirjoitetun kielen tärkeä osa, ja niitä käytetään monissa eri yhteyksissä. Suomessa käytetään pääasiassa kahta erilaista lainausmerkkiä: yläpilkkuja (”…”) ja alaviivoja (’…’). Näiden käyttötarkoitukset eroavat toisistaan, ja on tärkeää käyttää oikeita lainausmerkkejä oikeissa tilanteissa.
Yläpilkuilla merkitään suomessa useimmiten suoria lainauksia puheesta tai tekstistä. Esimerkiksi: Hän sanoi: ”Lähden kotiin.” Tällöin lainausmerkit osoittavat tarkalleen millä sanalla tai sanajoukolla puhuja on ilmaissut ajatuksensa. Lainausmerkit myös erottavat lainatun tekstin muusta tekstistä, ja helpottavat lukijaa hahmottamaan, mikä on alkuperäistä tekstiä ja mikä lainausta.
Alaviivoja käytetään suomessa monissa eri yhteyksissä. Niitä käytetään esimerkiksi silloin, kun halutaan korostaa tai tuoda esiin jokin sana tai ilmaus. Esimerkiksi: Hän sanoi, että hän oli ”yllättynyt” kuulemastaan. Tällöin alaviivat merkitsevät, että kyseinen sana ei ole lainattu suoraan puhujalta, vaan sitä käytetään jollakin tavalla erityisellä merkityksellä.
Lainausmerkkien käyttöä säätelee suomen kielen oikeinkirjoitusohjeistus, ja on tärkeää noudattaa näitä ohjeita kirjoittaessaan. On myös hyvä tietää, että suomalaisessa kirjoitustavassa sekä yläpilkut että alaviivat kirjoitetaan kahden viivan välissä ilman väliä. Esimerkiksi: ”Esimerkki”.
Lainausmerkkien käyttö voi joskus aiheuttaa hämmennystä varsinkin sellaisille, jotka ovat tottuneet käyttämään esimerkiksi englannin kielessä yleisempiä lainausmerkkejä, kuten ”…” ja ’…’. Onkin hyvä huomata, että juuri suomen kielessä käytettävät lainausmerkit eroavat muista kielistä, ja niiden käyttöön suositellaan tutustumaan ennen kirjoittamista.
Lainausmerkit ovat siis tärkeä osa suomen kielen oikeinkirjoitusta, ja niiden käyttöön tulee kiinnittää huomiota. Oikein käytettynä lainausmerkit auttavat selkiyttämään tekstin merkitystä ja antavat lukijalle vihjeitä, mitkä osat tekstistä ovat lainauksia ja mitkä alkuperäistä tekstiä.