Lainausmerkit ovat tärkeä osa suomen kielen kirjoitusasua ja ne ovat käytössä monissa erilaisissa tilanteissa. Lainausmerkit erottavat esimerkiksi sanonnat, lausahdukset ja suorat puheenvuorot muusta tekstistä.
Suomessa käytetään yleisimmin ns. hölmöjä lainausmerkkejä, jotka ovat tuttuja monelle suomen kielen käyttäjälle. Hölmöjen lainausmerkkien käyttö on yleistä Suomessa, mutta niitä voidaan nähdä myös Ruotsissa ja Virossa. Se tarkoittaa, että lainausmerkit laitetaan ylösalaisin kappaleen alussa ja alaspäin kappaleen lopussa. Esimerkiksi seuraavassa lauseessa lainausmerkit on merkitty korostuskielellä: ”Suomen kielen lainausmerkit ovat ylösalaisin ja alaspäin.”
Lainausmerkkejä käytetään myös esittämään suoria lainauksia. Suorat lainaukset laitetaan usein lainausmerkkien sisään ja niitä käytetään monissa eri tilanteissa, kuten keskusteluissa tai käännöksissä. Esimerkiksi: Hän sanoi: ”Menen kauppaan.”
Lainausmerkit voivat myös ilmaista irrotettua tai vierasta sanaa tai ilmausta. Tällöin lainausmerkit laitetaan sanan tai ilmauksen molemmille puolille. Esimerkiksi: Tämä sana on suomeksi ”tietokone”.
On tärkeää huomata, että suomen kielessä käytetään vaihtelevasti yhden ja kahden lainausmerkin käyttöä. Useimmiten käytetään yhden lainausmerkin merkintää, jossa lainausmerkki laitetaan sanan tai ilmauksen molemmille puolille. Esimerkiksi: Hän sanoi ’kiitos’.
Toisinaan käytetään myös kahta lainausmerkkiä merkitsemään erityistä korostusta tai epäselvyyttä sanassa tai ilmauksessa. Esimerkiksi: Tämä sana on ”suomalainen”.
Suomen kielen lainausmerkkien käyttö voi tuntua monimutkaiselta, mutta niiden merkitys ja käyttötavat selviävät harjoituksen myötä. On tärkeää muistaa, että lainausmerkit ovat osa suomen kielen oikeinkirjoitusta ja niiden käyttöä tulee harjoitella ja opiskella aktiivisesti.