Lainausmerkit ovat kirjoitetun kielen tärkeä osa, joka auttaa meitä erottamaan suorat lainaukset, idiomit, erikoiskäsitteet ja erilaiset viittaukset muusta tekstistä. Ne toimivat merkkinä siitä, että sisällä oleva teksti on joko jonkun muun sanoma tai poikkeaa muusta tekstistä jollakin tapaa.
Lainausmerkit voivat esiintyä sekä suorien että epäsuorien lainausten yhteydessä. Suora lainaus tarkoittaa, että teksti toistetaan täysin samanlaisena kuin alkuperäisessä lähteessä, lainausmerkeillä varustettuna. Esimerkiksi: ”Elämä on kuin laatikko suklaakonvehteja”, sanoi Forrest Gump. Tässä tapauksessa lainausmerkit osoittavat, että tämä lause on toisesta lähteestä (elokuvasta) ja että nämä ovat Forrest Gumpin sanat.
Epäsuora lainaus puolestaan viittaa laajemmin johonkin toiseen lähdeaineistoon ilman, että sitä toistetaan sanatarkasti. Esimerkiksi: Hillary sanoi, että ”haasteet ovat mahdollisuuksia”. Tässä ekana mainittu henkilö on kertonut, mitä Hillary on sanonut, mutta itse lainaus ei ole sanatarkka.
Lainausmerkit ovat myös tärkeitä, kun haluamme korostaa sanan tai lauseen erityistä merkitystä. Esimerkiksi: ”Hänellä oli vain niin sanottuja ystäviä”. Tässä lauseessa ensimmäisen sanan ympärillä olevat lainausmerkit osoittavat, että kyseessä ei ole todellisia ystäviä, vaan jotain muuta.
Lainausmerkit eivät kuitenkaan ole vapaasti käytettävissä. Niitä tulisi käyttää vain, kun on tarpeellista erottaa tällä tavalla oman tekstin ulkopuolinen materiaali tai ilmaista korostus. Niiden liiallinen käyttö voi hämärtää tekstin merkitystä ja antaa lukijalle väärän vaikutelman.
Yksi asia, josta on tärkeä pitää kiinni, on se, että lainausmerkkejä ei käytetä korvaamaan muita kirjoitusasuja, kuten kursiivit, lihavoinnit tai alleviivaukset. Jokaisella näistä ilmaisutavoista on oma tarkoituksensa, ja niitä käyttäessä tulee huomioida lainausmerkkien oikea käyttö.