Lainausmerkit ovat kirjoitusmerkkejä, jotka merkitsevät jonkin ilmaisun sisältöä toisinnettuna tai käytettynä jonkinlaisessa erikoismerkityksessä. Lainausmerkit voivat olla yksin- tai kaksoislainauksia, mutta niitä käytetään yleisesti yksinomaan yksilöityihin ilmaisuihin. Huutomerkki puolestaan ilmaisee kiinnostusta, yllätystä tai suuttumusta, ja sitä käytetään monissa erilaisissa yhteyksissä.
Lainausmerkkien ja huutomerkkien yhdistelmä on melko vakiintunut käytäntö kirjoitustyylessä. Huutomerkki toimii merkkinä siitä, että ilmaisussa on jokin erityinen painoarvo, joka vaatii lukijan huomion. Lainausmerkit taas kertovat selkeästi, että kyseessä on suora sitaatti tai ilmeisesti käytetään ilmaisua jollain muulla tavalla kuin sen perinteisessä merkityksessä. Niiden yhdistelmä tarjoaa vahvan tavan erottaa ilmaisu lukijalle.
Lainausmerkkien käyttö on tärkeää, jotta vältetään mahdolliset väärinymmärrykset ilmaisun tarkoituksesta. Huutomerkki taas korostaa ilmaisun tärkeyttä, ja niiden käyttö yhdessä on monessa yhteydessä paikallaan. Esimerkiksi, ”Ei ole tapana huutaa!” ilmaisu kertoo selkeästi, että ”huutaa” on käytetty jollakin muulla tavalla, ja että ilmaisua on painotettava huutomerkillä.
Lainausmerkkien ja huutomerkkien käyttöä on syytä harkita huolellisesti. Niitä ei tule käyttää mielivaltaisesti tai turhaan. On tärkeää muistaa, että yhdistelmä lisää ilmaisun merkittävyyttä ja varoittaa mahdollisesta ärtyneestä tai kiukkuisesta ilmaisusta. Lainausmerkit toimivat informaation sitaattina, kun taas huutomerkki osoittaa ilmaisun merkittävyyden ja tärkeyden.
Lopuksi voidaan todeta, että lainausmerkkien ja huutomerkkien käyttö on hyödyllinen tapa monenlaisessa kirjoitustyylissä. Niitä tulee kuitenkin käyttää harkiten ja vain, kun niiden käyttö on perusteltua. Oikein käytettynä ne kertovat selkeästi ilmaisun tarkoituksesta ja antavat merkitystä ilmaisulle.