Suomalaiset runot aarteita kauniita,
Sydäntä koskettavia, viisautta kantavia.
Kalevalasta alkaen ne tarinoita kertoo,
Suomen kansan sielua heijastavat herkästi virtuo.
Oi, niitä lukiessa sielu kiitollisuudesta laulaa,
Kun kansamme kulttuurin syvyyksiin saa vaeltaa.
Aino Kuusimäki ja Eino Leino,
Lehtonen, Aarni ja Mannerheimin ainokainen, Runebergin ilo.
Kansanrunot kulkeneet vuosisatojen takaa,
Sisimmässämme säilyvät ikuisesti, ihanasta maasta.
Luonto lempeästi lempeinä syleilee
Kanteleen kielin, koskien kuohuvin,
Runonlausujan rintaa rauhoittaen,
Lempeyttä, kauneutta sydämeen luoden.
Penttilän punaposkiset pellot,
Hiljaisuus järvillä, metsien kutsu.
Runoilijoiden sanomaa kantaa tuuli,
Hehkuva elo kankailla, kedolla.
Soi Saimaa saarten satojen takaa,
Karjala suuri, Pohjolan tarina.
Jäätikkö aikojen jälkeen vei mennessään,
Mutta runot elävät aina ihmisten sydämissä vainen.
Kaislikossa rastas piippaa iloisesti,
Kuiskaa hiljaa Imatra, kuohuu aaltoisuus.
Kalevala päivistä vanhoihin saapuu,
Muistoiksi aarteiksi meille aina jäävät.
Kauneimmat suomalaiset runot laulavat rakkaasta maasta,
Sävelinä ja sanojen taikamaasta.
Sydämiimme ne kätkeytyvät,
Ikuisesti elämään jäävät.