Kuuntele, Suomen kansa, tarina luotu kauan sitten,
Kalevalan etusivulla kerrottavaa löytääs.
Laulunlentohon lähtee sanojen voima suuri,
Tuo tarinain runsauden, eeppisen eepoksen suositun.
Tumman vetehen syntyi kerran uusi maa,
Yläilmoissa asui ilmatar kaino.
Taivaan tulitornit tuikki, tähdet suuri seura,
Niiden loistehen keskellä kohosi kultalaulu.
Ilmatar laskeutui, synnytti kaksi väkevää,
Sulho Lemminkäinen ja morsian Kyllikki.
Heidän rakkautensa kielenä kimaltava kannel,
Sydän sydämeen sotalaululla soiva.
Lemmen nuoli lävisti nuoren Kyllikin,
Kunnes saapui Väinämöinen, taiturin sankari.
Soitti kanneltaan, loi taikavoimaisen sävelen,
Taisteli onnen luvusta, vierellään Anni Ismo.
Kohtasi Kalervotar, Kalevan kaunis emäntä,
Väinämöisen tahtoa vastusti.
Ukon voimallaan teki hänet vaipumaan maan alle,
Löysi onnen lähteen ja purppuravuoteen.
Laulu soi, valtakunta kasvoi, satu irti pääsi,
Väinämöisen taikavoimat voitolla kulki.
Kalevala, suuri eepos, loistaa suomalaisten aina,
Tarinojen, toivon ja unelmien valona.
Näin alkusoitto soi, Kalevala avaa ovensa,
Päätä tämä lauluni, kansa rakas, niitä jatka.
Tarinat pyhät pitäkää ja sanat sydämellä lausukaa,
Kalevala on meidän, se Suomen kallehin aarre.