Eläkeläinen kulkee päivä päivältä,
askel vakaana ja sielun rauhallisena.
Hän tietää elämän salaisuuden,
sen mitä ei rahalla mitata voi.
Hänelle riittää aika yksinkertainen,
kotirauha ja ystävät ympärillä.
Syksyn lehdet lenkkeillessä lentää,
hän pysähtyy katselemaan niitä.
Ei kiirehdi, ei matkaa kiihdytä,
vaan hiljaa kulkee omalla polullaan.
Tietää mistä tullut, mitä kokenut,
mutta katse suuntautuu silti eteenpäin.
Eläkeläisen sydän on lämpimämpi,
kuin yhtään kesähelteeltä hohkaava kivi.
Hän hymyilee ja kertoo tarinoitaan,
kuinka nuoruus aikoinansa oli.
Tämän runon hänen kunniakseen kirjoitan,
kiitokseksi vuosista elämän hiljaisen.
Elämän opettajaksi kallein,
ainutlaatuinen eläkeläinen.