Kujerran sanoja surun syvän,
hiljaisuudessa kätkössä sydämen,
äidin kuolemasta kerroin päivän,
hetki haikea, täynnä tunteen.
Maa vaikenee, kuihtuu kukat kainot,
taivas tummenee, pilvet tummat,
kohtalon käsi kirjeensä lainaa,
ennen aikojaan äidin jättää munat.
Oi, äiti, ystäväni rakas,
lähdit niin kauas pois luotain,
sydämeni itkee ja huutaa takaisin,
toivoisi vielä kerran rakkauttain.
Muistot hauraat kuin haalistunut kuva,
valossa välkkyy hymysi kaunis,
sanat rakkaat raikuu mielessäin,
kun yksin jään, tähtösi nousee taivaallinen.
Käskeä sun ei enää ylläni valo,
hoivasi lempeys, hyväntahtoisuus,
mutta sydämeni täynnä kaipuuta,
yhdess’ luoksesi onneen haudattu juuressa.
Kaipaus kulkee vierelläni varjoina,
lyö kipeästi, vihlaiseva nuoli,
mutta muistojen siivillä aina matkaan,
sinne, missä sykkii äidin rakkauden suuri.
Oi, äiti, en unohda lempeää katsettasi,
säteitäsi täynnä hohtavaa,
vaikka poissa oot fyysisestä maailmasta,
sisimmässäni elät ikuisuutta sanojenlaavaa.
Kiitos äiti, että olit luonani,
opetit rakkauden tiehen oikeaan,
vaikka haihtuukin tänne auringosta päivä,
sydämeni sinuun yhä rakkautta laulaa.